Valioliiga.fi on asiantunteva verkkojulkaisu jalkapallon Englannin Valioliigasta.
posti@valioliiga.fi

Fastbet: Vedonlyönti & casino

17.8 Liverpool - Stoke

  • lauantai, 17 elokuu 2013 03:19

Valioliigakausi 2013-14 avataan Anfieldilla Liverpoolin ja Stoken välisellä kamppailulla. Suomen aikaa klo 14:45 alkavan ottelun näkee suorana MTV3 Max Sport 1- kanavalta tai Katsomon nettipalvelusta.

Kotijoukkueen lähtökohdat otteluun

Liverpoolin peräsimeen viime kaudella tarttuneelle Brendan Rodgersille startti uudessa seurassa oli hankala. Ensimmäisten kolmen kuukauden aikaan punaiset voittivat ainoastaan kolme ottelua kollektiivisen alisuorittamisen seurauksena. Paineet alkoivat kasaantua lähivuosina tuulisena pidetyllä Liverpoolin managerin tontilla, mutta uusi pelitapa alkoi iskostua pelaajien takaraivoon kreivin aikaan. Aiempaa enemmän pallonhallintaan perustuvan pelaamisen sisäistäminen otti aikansa, mutta loppukaudesta otteet olivat huippuluokkaa. 12 viimeisestä ottelustaan joukkue hävisi vain yhden.

Lähtökohdat uuteen kauteen ovat huomattavasti paremmat aiempaan verrattuna ja ainoa huoli teollisuuskaupungissa onkin ollut ailahtelevan urugualaishyökkääjän Luis Suarezin oikuttelu. Henkisesti ajoittain lapsentasolle vajoava Suarez ilmoitti aiemmin haluavansa vaihtaa maisemaa, mutta Liverpool ei halunnut päästää irti 30 täysosumaa viime kaudella iskenyttä kärkeään. Sittemmin Suarez perui puheitaan ja pyyteli anteeksi faneiltaan. Suarezilla on kärsittävänään viime kauden puremis-hölmöilyistään pelikieltoa vielä kuuden ottelun verran joten Liverpool ei saa miehestä apuja Stokea vastaan.

Chelseasta toissa kesänä hankittu Daniel Sturridge on osoittanut olevansa hyvän luokan maalintekijä Valioliigatasolle, mutta Suarezin korvaajasta ei voida puhua.

Siirtomarkkinoilla Liverpool on tehnyt täsmähankintoja. Monivuotinen ykkösvahti Pepe Reina vaihtoi maisemaa ja hänen tilalleen hankittiin Simon Mignolet, jota pidetään yhtenä sarjan parhaista veskareista.

Puolustaja Jamie Carragher päätti lopettaa pelaajauransa viime kauteen, mutta hänen tilalleen Anfieldille astelee saappaat mainiosti täyttävä Kolo Toure.

Espanjalaiset Iago Aspas ja Luis Alberto tuovat keskikentälle kaivattua pallollista taitoa – tosin molempien pitää ensin ansaita paikkansa avauksessa.

Kapteeni Steven Gerrard on paljonvartijana joukkueen keskikentällä, joten kokemattomien espanjalaishankintojen lisäksi nimimiestä kaivattaisiin vanhan sotaratsun tueksi.

Viime kaudella seitsemänneksi jäänyt Pool on tippunut muutamassa vuodessa mestaruushaastajasta taistelemaan ylemmän keskikastin sijoista. Tälläkään sesongilla sillä ei ole mitään asiaa mestaruustaistoon, mutta Mestarien liiga -paikka ei olisi mahdottomuus.

Vierasjoukkueen lähtökohdat otteluun

Stoken kausi 2012-2013 oli hyvin kaksijakoinen. Vuosi 2012 oli joukkueelle mainio, sillä kyseisen kalenterijakson aikana se hävisi ainoastaan kolme ottelua, kun vain Chelsea, Manchester United ja Norwich pystyivät sen kaatamaan.

Joulukuun 29. päivään 2012 mennessä Potters oli kerännyt 20 edellisestä ottelustaan 29 pistettä ja miehitti sarjataulukon viidettä sijaa vain neljän pisteen päässä Arsenalista. Vuoden vaihtuessa alkoi kuitenkin jyrkkä alamäki. Seuraavista 13 ottelustaan raitapaidat hävisivät kymmenen, mikä jätti seuran lopullisessa taulukossa sijalle 13.

Siirtomarkkinoilla Stoke on tehnyt pari tarkastelun arvoista kauppaa. Barcelonan kakkosjoukkueesta se kaappasi 21-vuotiaan toppari Marc Muniesan, joka lähti Englantiin hakemaan kovuutta. Potters vahvisti puolustuslinjaansa myös PSV Eindhovenista ostetulla Erik Pietersillä. 24-vuotias vasen laitapuolustaja on nuoresta iästään huolimatta jo pääsarjatasolla kokenut, sillä häneltä löytyy vyöltään 140 ottelua Eredivisiestä.

Stoken voidaan katsoa vahvistuneen, sillä lähtijöiden listalla on ainoastaan vähälle peliajalle jämähtäneitä täytemiehiä.

Manageri Mark Hughesilla on varmasti paljon näyttöhaluja, sillä hänen edellinen projektinsa Queens Park Rangersissa päättyi potkuihin historiallisen huonon avauspuoliskon jälkeen.

Alkava kausi noudattanee punavalkoraitaisten osalta kuitenkin tuttua kaavaa. Se napsii pisteitä sieltä täältä tiiviin puolustuspelinsä ansiosta ja sijoittuu kymmenennen sijan tuntumaan. Kovin paljoa ylemmäs ei puolestaan ole asiaa, sillä joukkueen hyökkäyspään maalipyssyjen kaliiberi kalpenee useimmille kilpailijoille. Liverpoolia vastaan se lähtee selvänä haastajana ja vierastasuri olisi sille kuin voitto.

Valioliiga.fi ennustaa:

Stoke lähtee otteluun puolustuskannalla. Liverpool pitää palloa, mutta uuden kauden alku ja sen tuoma extrajännitys saattaa näkyä ensimmäisellä puoliskolla laaduttomina, hätäisinä suorituksina. Puoliajalle edettäneen maalittomana. Toisella puoliskolla Liverpool saa kuitenkin pallonhallinnan kautta tarvittavat maalintekotilanteet ja voittaa 1-0 tai 2-0.

Todennäköiset avauskentälliset:

 

 

Uutta Valioliigasta