Valioliiga.fi on asiantunteva verkkojulkaisu jalkapallon Englannin Valioliigasta.
posti@valioliiga.fi

Fastbet: Vedonlyönti & casino

7.2. Ennakko: Everton - Liverpool

  • keskiviikko, 04 helmikuu 2015 02:58

Myös lauantai-illan päätöskohteessa nähdään hyvin mielenkiintoinen kohtaaminen, kun Everton ja Liverpool kohtaavat. Liverpoolin derbyt ovat viime vuosina olleet tasaisia, sillä viidestä edellisestä kohtaamisesta peräti neljässä on päädytty pistejakoon. Tällä kertaa Pool pääsee kuitenkin otteluun selvästi paremmista lähtökohdista.

Everton katkaisi vihdoin kahdeksan peliä kestäneen voitottomien otteluiden putkensa edelliskierroksella, kun Crystal Palace kaatui vieraissa maalein 0-1. Cup-otteluilla väsytetty Liverpool hoiti myös tyylikkäästi leiviskänsä, kun West Ham kaatui Anfieldillä maalein 2-0. 

Everton on todella alisuorittanut koko kauden. Osittain tätä selittää myös huono tuuri, sillä joukkue on kärsinyt runsaasti loukkaantumisista. Nytkin Evertonilla on neljä miestä sairastuvalla. Liverpool sen sijaan pääsee kamppailuun parhaalla mahdollisella kokoonpanollaan. Daniel Sturridgen ja Raheem Sterlingin hääriessä hyökkäyspäässä, voi Liverpoolilta odottaa entistäkin tehokkaampaa viimeistelyä. 

Sitä myös saatiin, sillä Daniel Sturridge iski pallon verkkoon heti ensimmäisessä ottelussaan loukkaantumisen jälkeen. Toisen Liverpoolin osumista iski, kukas muukaan, kuin Raheem Sterling. 

Loukkaantumisista huolimatta Roberto Martinezin miehistöltä olisi voinut odottaa huomattavasti parempaa. Liverpool on päässyt hurjaan vireeseen viime aikoina, eikä Evertonille voi povata helppoa iltaa. 

Merseysiden derby on myös usein luonteeltaan verinen. Missään muussa derbyssä ei ole jaettu Valioliigan aikana niin paljon punaisia kortteja kuin Liverpoolin ja Evertonin kohdatessa. Tunteet kuohuavat varmasti tänäänkin, kun yksi Englannin mantereen maineikkaimmista paikalliskamppailuista näkee päivänvalon. 

Uutta Valioliigasta