Valioliiga.fi on asiantunteva verkkojulkaisu jalkapallon Englannin Valioliigasta.
posti@valioliiga.fi

Fastbet: Vedonlyönti & casino

Otteluennakot 18.3 – United kasvattaa johtoaan?

  • sunnuntai, 18 maaliskuu 2012 13:27

Manchester United matkaa Wolvesin vieraaksi sunnuntaina ja yrittää kasvattaa sarjajohtoaan jo seitsemään pisteeseen.

Asetelmat: Wolves on voittanut vain yhden edellisistä 14 ottelustaan, mikä onkin ajanut joukkueen sarjassa toiseksi viimeiselle sijalle.

Tällä samalla periodilla oranssipaidat ovat keränneet ainoastan kahdeksan pistettä. Kyseinen mahalasku alkoi muuten joulukuun 14. päivä, jolloin United murskasi Wolverhamptonin kotonaan maalein 4-1. Olisiko nyt kalavelkojen maksun aika?

Aivan toivottomasta tehtävästä ei ole kyse, sillä voittihan Terry Connorin luotsaama miehistö manchesterilaiset edellisessä kohtaamisessa Molineux’llä. Tosin tuolloin joukkueen peräsimessä oli nyt jo potkut saanut Mick McCarthy.

Red Devilsin kausi Euroopassa sekä cup-kilpailuissa on mennyt penkin alle. Nyt joukkue pääseekin keskittymään täysillä Valioliigaan, jossa sillä on hurja lento päällä. Kahdeksasta edellisestä ottelustaan se on voittanut seitsemän ja pelannut kerran tasan.

Wolves-puolustus saa olla tänäänkin tarkkana hienoon maalivireeseen päässeen Wayne Rooneyn kanssa. Romuluinen hyökkääjä on iskenyt seitsemän maalia neljään edelliseen otteluunsa.

Poissaolot:

Wolves: Henry
Man Utd: Anderson, Lindegaard, Fletcher, Vidic, Owen

Mahdolliset avauskokoonpanot:

Wolves: Hennessey, Zubar, Bassong, Johnson, Ward, Hunt, Davis, O'Hara, Edwards, Jarvis, Fletcher.

Man Utd: De Gea, Rafael, Ferdinand, Evans, Evra, Valencia, Carrick, Cleverley, Young, Rooney, Welbeck.

Valioliiga.fi ennustaa: United ottaa rutiinivoiton maalein 0-2.

 

Newcastle yrittää katkaista neljän ottelun voitotonta putkeaan Norwichia vastaan.

Asetelmat: Magpies kärsi maanantai-illan ottelussa Arsenalia vastaan katkeran tappion. Gunners-puolustaja Thomas Vermaelenin 2-1-voittomaali syntyi nimittäin lisäajan viimeisellä minuutilla.

Norwich kohtasi tasan viikko sitten Wiganin, jolloin Roberto Martinezin miehistö onnistui ryöväämään tasapelinpisteen Carrow Roadilta tuloksella 1-1.

Aiemmin tällä kaudella Canaries kyykytti Newcastlea peräti 4-2, kun Grant Holt ja Demba Ba onnistuivat kahdesti joukkueilleen. Edellisen kerran kumppanukset ovat kohdanneet St James Parkilla vuonna 2005, jolloin pisteet jaettiin maalein 2-2.

Newcastlen pienoislama on tiputtanut joukkueen sarjassa kuudenneksi, viiden pisteen päähän edellä olevasta Chelseasta. Norwich on puolestaan 12. sijalla, mutta voitolla sillä olisi mahdollisuus kivuta taulukossa useita pykäliä tasaisessa keskikastissa.

Poissaolot:

Newcastle: R Taylor, Best, S Taylor, Marveaux
Norwich: Vaughan, Ayala, Rudd, Tierney

Mahdolliset avauskokoonpanot:

Newcastle: Krul, Simpson, Coloccini, Williamson, Santon, Obertan, Cabaye, Tiote, Gutierrez, Ba, Cisse.

Norwich: Ruddy, Naughton, Ward, Whitbread, Drury, Fox, Hoolahan, Surman, Pilkington, Holt, Morison.

Valioliiga.fi ennustaa: Newcastle ottaa tästä “pakkovoiton” tuloksella 2-1.

Uutta Valioliigasta