Valioliiga.fi on asiantunteva verkkojulkaisu jalkapallon Englannin Valioliigasta.
posti@valioliiga.fi

Fastbet: Vedonlyönti & casino

Otteluennakot 24.3 - Osa 1.

  • lauantai, 24 maaliskuu 2012 12:30

Vastakohdat kohtaavat Emirates Stadiumilla

Asetelmat: Arsenal on Valioliigan kuntopuntarin ehdoton ykkönen. Kuudesta edellisestä ottelustaan joukkue on raapinut täydet 18 pistettä, mikä on nostanut pohjoislontoolaiset sarjataulukossa kolmannelle sijalle.

Kolmas sija ja suora paikka ensi kauden Mestarien liigaan olisivat omanlaisensa mestaruus Tykkimiehille, jotka viettivät alkukautensa sarjan pohjasakissa. Kahden ensimmäisen Valioliigakuukauden aikana joukkue onnistui voittamaan vain kaksi ottelua ja Arsene Wengerin lähtö oli lähellä.

Huikeasta noususta Arsenalin käy kiittäminen Robin van Persieta, joka on osunut 26 kertaa tämän kauden aikana Valioliiga-viheriöillä. Aston Villan onkin vartioitava hollantilaistähti erityistarkkaan.

Villa on onnistunut voittamaan edellisistä kuudesta ottelustaan vain yhden, joten seuran kuntokäyrä on päinvastainen illan isäntiin verrattuna. Ainoa voitto tuli viime ottelusta Fulhamia vastaan, kun birminghamilaiset onnistuivat iskemään voittomaalin lisäajalla.

Aston Villa pitää hallussaan mielenkiintoista titteliä, sillä se on paras vierasjoukkue, mitä Emirates Stadiumilla on historian saatossa nähty. Viidestä visiitistään Arsenalin pari vuotta vanhaan pyhättöön se on voittanut kaksi, pelannut kahdesti tasan ja hävinnyt vain kerran.

15. sijalla sarjassa oleva Villa on kuitenkin kärsinyt pahasti tehottomuudesta, minkä olisi syytä parantua tänään. Joukkue on iskenyt vähiten maaleja koko liigassa ja viimeisissä neljässä ottelussaan se on onnistunut vain kahdesti.

Poissaolot:

Arsenal: Francis Coquelin, Per Mertesacker, Jack Wilshere, 
Aston Villa: Ciaran Clark, Darren Bent, Richard Dunne, Fabian Delph

Mahdolliset avauskokoonpanot:

Arsenal: Szczesny, Sagna, Vermaelen, Koscielny, Gibbs, Arteta, Song, Ramsey, Walcott, Rosicky, Van Persie.

Aston Villa: Given, Collins, Cuellar, Herd, Warnock, Hutton, Petrov, Albrighton, Ireland, N'Zogbia, Agbonlahor.

Valioliiga.fi ennustaa: 2-0-kotivoitto.

 

Bolton isännöi Blackburnia huipputärkeässä ottelussa

Asetelmat: Bolton palaa tositoimiin ensimmäistä kertaa sitten Fabrice Muamban traagisen lyyhistymisen kesken FA Cupin ottelun. Pehmeää laskua ei ole luvassa, sillä vastaan saapuu Blackburn ja panoksena on sarjapaikan kohtalo.

Muamaba jatkaa edelleen sairaalahoidossa ja erikoistarkkailussa. Trotters-manageri Owen Coyle onkin myöntänyt, ettei fokus jalkapalloon ole välttämättä ihanteellinen. Silti pistehaaviin olisi hyvä tarttua tänään jotain, sillä vierailija Blackburn on yksi joukkueen loppukauden päävastustajista, kun pelataan säilymisestä.

Tehottomuus on iso teema, johon Boltonin on löydettävä lääkkeet. Joukkue on onnistunut maalaamaan vain kahdessa edellisistä kuudesta ottelustaan.

Viimeksi joukkue katkaisi tappioputkensa voittamalla QPR:n, mikä helpotti hieman tilannetta sarjan pohjalla. Rangers on nyt vain kahden ja Blackburn viiden pisteen päässä Boltonista, jolla on yksi peli vähemmän pelattuna. Tämäniltaisen ottelun merkitystä onkin siis turha korostaa.

Rovers on pelannut kauden parasta peliään oikeaan aikaan. Tällä hetkellä joukkueella on alla kaksi voittoa, eikä se ole hävinnyt kuin kertaalleen viidessä edellisessä ottelussaan.

Steve Keanin suojateilla on kuitenkin vielä melkoinen työsarka edessään, mikäli joukkue meinaa säilyttää pääsarjastatuksensa. Suunta on kuitenkin oikea.

Poissaolot:

Bolton: Mears, Gardner, Lee, Holden, Muamba
Blackburn: Salgado, Grella

Mahdolliset avauskokoonpanot:

Bolton: Bogdan, Steinsson, Wheater, Knight, Ricketts, Reo-Coker, M Davies, Pratley, Miyaichi, Klasnic, Petrov.

Blackburn: Robinson, Lowe, Dann, Hanley, Martin Olsson, N'Zonzi, Pedersen, Dunn, Marcus Olsson, Hoilett, Yakubu.

 Valioliiga.fi ennustaa: Oli Boltonin tilanne mikä tahansa, ei Blackburn anna armoa. Uskotaan silti kotijoukkueen pystyvän 1-1-tasuriin.

 

Liverpool yrittää toipua keskiviikon shokistaan Wigan-terapian avulla.

Asetelmat: Liverpool esitti keskiviikkona hyvää futista Loftus Roadilla ja olisi voinut johtaa 75. minuutin kohdalla enemmänkin kuin 0-2. Jalkapallo on kuitenkin siitä ihmeellinen peli, ettei mikään ole varmaa ennen loppuvihellystä. QPR esitti huikaisevan loppukirin ja nousi vierailijan kannalta shokeeraavasti 3-2-voittoon.

Tappion myötä Kenny Dalglishin suojatit voivat käytännössä unohtaa europaikoista haaveilun ja keskittyä pelaamaan kuudennesta sijasta ja FA Cupin voitosta.

QPR:n triumfi oli takaisku myös Wiganille, sillä Ärrät nousi pois putoajan paikalta, siirtyen kolme pistettä Wiganin edelle.

Viimeksi omassa ottelussaan Latics oli niskanpäällä West Bromia vastaan, mutta joutui lukuisista paikoista huolimatta tyytymään 1-1-tasatulokseen. Mikäli Wigan jatkaa samalla ilmeellä, karttunee pistepotti varmasti kevään viimeisten yhdeksän pelin aikana.

Poissaolot:

 Liverpool: Adam, Agger, Bellamy, Johnson, Lucas 
Wigan: Rodallega, Pollitt, Jones

Mahdolliset avauskokoonpanot:

Liverpool: Reina, Kelly, Carragher, Skrtel, Enrique, Henderson, Spearing, Gerrard, Downing, Kuyt, Suarez.

Wigan: Al Habsi, Boyce, Caldwell, Alcaraz, Figueroa, McArthur, McCarthy, Gomez, Beausejour, Moses, Di Santo.

Valioliiga.fi ennustaa: Liverpool marssii 3-1-kotivoittoon.

 

Terry Connors jahtaa edelleen manageriuransa avausvoittoa Valioliigassa.

Asetelmat: Otettuaan komennon Wolvesista Mick McCarthyn potkujen jälkeen, on Terry Connor onnistunut saalistamaan vain yhden pisteen susilauman peräsimessä. Hänen neljän ottelun mittaisen pestinsä aikana Wolvesin puolustus on vuotanut kuin venäläisvalmisteinen seula, päästäen 14 maalia.

Wolverhamptonin asemaa sarja häntäpäässä on kiristänyt QPR:n ja Blackburnin viimeaikainen menestys, mikä on ajanut joukkueen sarjassa viimeiseksi. Piste-eroa kuiville on kuitenkin vain kolme pistettä.

Norwich on parhaillaan kauden pahimmassa laskusuhdanteessaan, sillä edellisistä neljästä ottelustaan se on saalistanut vain yhden pisteen. Hyvä alkukausi takaa joukkueelle kuitenkin suhteellisen turvalliset oltavat alemmassa keskikastissa.

Poissaolot:

Norwich: Vaughan, Ayala, Rudd, Tierney
Wolves: O'Hara, Davis, Henry

Mahdolliset avauskokoonpanot:

Norwich: Ruddy, Naughton, Ward, Whitbread, Drury, Fox, Hoolahan, Surman, Pilkington, Holt, Jackson.

Wolves: Hennessey, Stearman, Johnson, Bassong, Ward, Kightly, Edwards, Foley, Jarvis, Doyle, Fletcher.

Valioliiga.fi ennustaa: Wolvesin kurimus jatkuu. 2-1-kotivoitto.

Uutta Valioliigasta