Valioliiga.fi on asiantunteva verkkojulkaisu jalkapallon Englannin Valioliigasta.
posti@valioliiga.fi

Fastbet: Vedonlyönti & casino

Ennakot ja kokoonpanot

Ennakot ja kokoonpanot

Otteluennakoissamme paneudumme lähtökohtiin ja joukkueiden edellisiin esityksiin sekä keskinäisiin kohtaamisiin. Pureudumme myös tarkemmin joukkueiden välisiin jännitteisiin, joita Valioliigasta löytyy useidenkin eri seurojen välillä. Arvioimme myös mahdollisia kokoonpanoja. Pyrimme laatimaan ennakot vähintään suomessa näytettäviin tv- otteluihin.

Ennakoissamme emme kuitenkaan spekuloi otteluiden lopputuloksilla tai jaa pelivihjeitä. Vedonlyönti- osiomme listaa kierrosten parhaat pelikohteet vedonlyöjille.

10.1. Ennakko: Sunderland - Liverpool

  • torstai, 08 tammikuu 2015 09:22
Liverpoolin ympärillä pyörivät uutiset ovat käsitelleet lähinnä Steven Gerrardin MLS-siirtoa sekä tammikuun tulevia hankintoja. Samalla on unohtunut, että Poolin peli on edelleen täysin sekaisin. Vaikka Liverpool on hankkinut edellisestä neljästä ottelusta kaikista pisteitä, ei vastuksia voi kuvailla vaikeiksi. Swansea oli todella pehmeä Anfieldillä, kuten Burnley kotona. Arsenalilta ryöstettyä pistettä voi pitää saavutuksena, kun taas Uudenvuodenpäivänä pelattu 2-2- tasapeli Leicesteriä vastaan…

10.1. Ennakko: Crystal P - Tottenham

  • torstai, 08 tammikuu 2015 09:50
Lontoossa on mielenkiintoinen derby luvassa, kun Alan Pardew'n Crystal Palace haastaa hurjakuntoisen Tottenhamin! Crystal Palace lähtee otteluun Tottenhamia vastaan äärimmäisen mielenkiintoisista asetelmista, kun peräsimeen hyppää seuralegendaksikin mainittu Alan Pardew (128 ottelua Palacessa 1987-1991). Kerrassaan omituinen siirto Newcastlesta Crystal Palacen peräsimeen kerrytti puhetta ympäri maan. Piristystä Crystal Palace tarvitseekin, sillä sen edellisestä voitosta on jo yli kuukausi aikaa. Viimeiset kahdeksan ottelua…

1.1. Ennakko: Southampton - Arsenal

  • keskiviikko, 31 joulukuu 2014 20:56
Tasapisteissä sarjataulukon sijoilla neljä ja viisi majailevat Southampton sekä Arsenal kohtaavat St. Mary'silla. Pelillinen asetelma on yllättäin kotijoukkueen puolella. Arsenalin surkuhupaisa loukkaantumistilasto on saanut tälläkin kaudella jatkoa. Mezut Özil, Jack Wilshere, Aaron Ramsey ja Mikel Arteta ovat edelleen poissa hyökkäysvahvuudesta. Tykkimiesten ykkösiskijäksi onkin noussut Santi Cazorla, joka on laukonut neljä maalia viidessä edellisottelussa. Nyt Arsenalin hyökkäys joutuu kuitenkin tiukan paikan…

1.1. Ennakko: Tottenham - Chelsea

  • keskiviikko, 31 joulukuu 2014 20:44
Uudenvuodenpäivän herkkupala pelataan Pohjois-Lontoossa, kun Chelsea saapuu Tottenhamin vieraaksi! Tottenham pelasi sunnuntaina kenties Valioliiga-historian viihdyttävimmän maalittoman tasapelin. Ensimmäisen puoliajan Spurs oli pahasti purjeessa, mutta maalivahti Hugo Llorisin loisto-otteet pitivät joukkueen mukana kamppailussa. Spursin ottelu oli kuitenkin hyvin nousujohteinen. Mitä pidemmällä ottelua edettiin, sitä lähemmäksi voittoa myös kotijoukkue pääsi. Toisen puoliajan tapaisilla otteilla sillä on mahdollisuudet haastaa myös illan vastus Chelsea.…

1.1. Ennakko: QPR - Swansea

  • keskiviikko, 31 joulukuu 2014 05:21
Harry Redknappin suojateilla kulkee kotiotteluissa - Swansealla ei vieraissa! QPR:n huikeaan kotivireeseen tuli sunnuntaina takapakkia. Maaliton tasapeli Crystal Palacea oli myös pelillisesti pettymys. Kymmenestä edellisestä kotiottelusta Ärrät ovat kuitenkin hävinneet vain kaksi ja joukkue on pelannut jo kuusi tappiotonta ottelua putkeen. Swansealla sen sijaan ei kulje vieraissa. Kymmenestä matkapelissä se on onnistunut vain yhdeksän kertaa maalinteossa, eikä voittoja ole koossa…

1.1 Ennakko: Stoke - Manchester United

  • keskiviikko, 31 joulukuu 2014 05:14
Stoke on tullut tunnetuksi siitä, kuinka se venyy aina mahtiseuroja vastaan. Uudenvuoden päivänä tuota taikaa lähtee murtamaan Manchester United. ManU järjesti sunnuntaina melkoisen näytöksen Tottenhamin vieraana. Äärimmäisen viihdyttävässä ottelussa United oli varsinkin ensimmäisen puoliskon selvästi isäntiä edellä, mutta ei onnistunut maalinteossa. Ironista kyllä, pelillisesti ManU oli lähellä kauden parasta, mutta ei saanut siitä palkinnoksi kuin 0-0 -tasapelin. Stokelle Joulun pyhät…

1.1 Ennakko: Hull - Everton

  • keskiviikko, 31 joulukuu 2014 05:07
Everton joutuu otteluun pahasti siipirikkoisena, sillä sen ykkösmaalivahti Tim Howard ei ole pelikykyinen alustavien tietojen mukaan 5-6 viikkoon. Liverpoolilaisjoukkueella on muutoinkin ollut viime viikot hyvin vaikeaa. Edellisestä viidestä ottelusta se on voittanut vain yhden. Sunnuntaina joukkue joutui kohtaamaan jo kolmannen peräkkäisen tappion, kun Newcastle oli sitä parempi maalein 3-2. Hullilla ei mennyt sunnuntaina paljon paremmin. Maukkaan Sunderlandista napatun vierasvoiton jälkeen…

13.12. Ennakko: Leicester - Man City

  • torstai, 11 joulukuu 2014 08:58
Leicester ja Manchester City ovat edellisen kerran kohdanneet Valioliigassa kaudella 2003-2004. Tuolloin kettupaidat olivat Manchesterissa 0-3 parempia ja venyivät kotikentällä tasapeliin. Nyt lähtökohdat otteluun ovat kuitenkin varsin erilaiset. City-fanien pahin pelko kävi toteen: ilmiömäisessä lieskassa pelannut Sergio Agüero loukkaantui viime viikonloppuna ja on pahimpien ennustusten mukaan jopa 8 viikkoa poissa pelikentiltä. Tämä ei kuitenkaan estänyt Manchester Cityä nappaamasta jo kuudetta…

14.12. Ennakko: Swansea - Tottenham

  • torstai, 11 joulukuu 2014 09:39
Tottenham ja Swansea ovat kohdanneet historiansa aikana kuusi kertaa. Viisi kertaa Spurs on voittanut ja kerran on pelattu tasan. Sunnuntaina Swansea saattaa kuitenkin napata ensimmäisen voittonsa Tottenhamista! Tottenham ei toipunut parissa päivässä Chelsean teurastuksesta, vaan vaikeat otteet jatkuivat myös Palacea vastaan kotona. Spurs piti palloa 68-prosenttisesti, mutta hävisi sekä maalintekopaikat että laukaukset vieraille. Loppujen lopuksi tulokseksi saatiin maaliton tasapeli. Swansealla…

13.12. Ennakko: West Bromwich - Aston Villa

  • torstai, 11 joulukuu 2014 09:20
Aston Villa joutuu kamppailuun pahasti vajaamiehisenä. Aston Villa on jo viiden tappiottoman ottelun putkessa, mutta West Bromwichia vastaan se joutuu pahojen loukkaantumisten riivaamana. Puolustuksen keskustan Ron Vlaar, Philippe Senderos ja Nathan Baker ovat kärsineet loukkaantumisista. Lisäksi keskikentällä on paljon kysymysmerkkejä, kun Ashley Westwood loukkaantui edellisottelussa ja on ennestään omien vammojensa kanssa ovat taistelleet Fabian Delph, Tom Cleverley ja Joe Cole.…

14.12. Ennakko: Man United - Liverpool

  • torstai, 11 joulukuu 2014 09:07
Sunnuntain herkkupalana nähdään Manchester Unitedin ja Liverpoolin kohtaaminen. Kummankaan alkukausi ei ole varsinaisesti vakuuttanut, mutta ManU sentään kerää pisteitä! Liverpoolin uskomaton rämpiminen jatkui viikko-ottelussa, kun Basel ryösti 1-1 tasapelin Anfieldiltä. Näin ollen Liverpoolia ei nähdä Mestarien Liigan jatkokierroksilla. Tämä saattaa olla Poolin kannalta vielä siunaus Valioliigaa ajatellen, mutta kertoo toisaalta, kuinka heikoilla kantimilla on ryhmän tola. Manageri Brendan Rodgersin potkuista…

13.12. Ennakko: Arsenal - Newcastle

  • torstai, 11 joulukuu 2014 08:48
Tekeekö Newcastle sen taas? Arsenal karisti nopeasti viikonlopun Stoke-tappion niskastaan kaatamalla Galatasarayn vieraissa peräti maalein 1-4. Onnistumiset tekivät varmasti Tykkimiehille hyvää Stoke-kamppailun jälkeen. Myös Newcastle pääsee otteluun rintaremmejä paukuttaen, sillä viikko sitten kotikentällä kaatui sarjakärki Chelsea maalein 2-1. Newcastlesta tuli näin ensimmäinen joukkue joka on onnistunut kaatamaan The Bluesin tämän kauden Valioliigassa. Arsenal joutuu otteluun väsyneemmällä jalalla, mutta historia puoltaa…

15.12. Ennakko: Everton - QPR

  • tiistai, 09 joulukuu 2014 01:03
Saisiko nouruvireinen QPR pelinsä toimimaan jo vieraissakin? QPR on saanut pelinsä kulkemaan kotiotteluissa, mutta vierasottelut on lontoolaisille edelleen tervanjuontia. Seitsemän vierasottelun jälkeen Ärrät ei ole onnistunut keräämään vielä pistettäkään matkapeleistä. Peliotteet ovat kuitenkin herättäneet toivoa paremmasta ja näillä peliesityksillä myös karmea vierasputki menee jossain vaiheessa poikki. Everton kärsii loukkaantumisista, eikä Eurooppa Liigan kiireet ainakaan helpota tekemistä. Edelliset kolme Valioliiga-kamppailua ovat…

8.12. Ennakko: Southampton - Man United

  • torstai, 04 joulukuu 2014 04:47
Southamptonin todellista tasoa mitataan nyt, eikä tulevaisuus näytä tällä hetkellä valoisalta. ManU sen sijaan on löytämässä jyvän! Southamptonin sensaatiomainen alkukausi on valumassa käsiin, kun se kohtaa suurseuroja toisensa jälkeen. Itseluottamus rapisee ja pelihuumori alkaa olla koetuksella. Keskiviikkona oli Arsenalin vuoro kaataa pyhimykset. Manchester United sen sijaan porskuttaa neljän ottelun voittoputkessa ja on edennyt jo sarjataulukon neljännelle sijalle. Pisteen päässä häämöttää…

7.12. Ennakko: Aston Villa - Leicester

  • torstai, 04 joulukuu 2014 04:38
Aston Villa ei kerää tyylipisteitä, mutta pisteitä sen sijaan kertyy tasaiseen tahtiin! Itseluottamuksensa täysin menettänyt Leicester on tänään tiukan paikan edessä Villa Parkilla. Aston Villa luo todella vähän maalipaikkoja, eikä se todellakaan hallitse palloa. Silti se on pelannut jo neljä tappiotonta ottelua putkeen. Christian Benteke palasi pelikiellon jälkeen kokoonpanoon ja iske heti voittomaalin Crystal Palacen verkkoon viikko-ottelussa. Leicester hävisi oman…

Uutta Valioliigasta