Valioliiga.fi on asiantunteva verkkojulkaisu jalkapallon Englannin Valioliigasta.
posti@valioliiga.fi

Fastbet: Vedonlyönti & casino

Uudenvuodenpäivän herkkupala pelataan Pohjois-Lontoossa, kun Chelsea saapuu Tottenhamin vieraaksi! Tottenham pelasi sunnuntaina kenties Valioliiga-historian viihdyttävimmän maalittoman tasapelin. Ensimmäisen puoliajan Spurs oli pahasti purjeessa, mutta maalivahti Hugo Llorisin loisto-otteet pitivät joukkueen mukana kamppailussa. Spursin ottelu oli kuitenkin hyvin nousujohteinen. Mitä pidemmällä ottelua edettiin, sitä lähemmäksi voittoa myös kotijoukkue pääsi. Toisen puoliajan tapaisilla otteilla sillä…

Chelsea tehnyt ensimmäisen hankintansa

  • keskiviikko, 31 joulukuu 2014 17:33
Brittilähteiden mukaan Valioliigaa johtava Chelsea on viimeistellyt ensimmäisen siirtonsa tammikuun siirtomarkkinoilla. Kroatialaishyökkääjä Andrej Kramaricista on tulossa Chelsean ensimmäinen hankinta vuoden 2015 puolella, kertovat kroatialaismedioita lainaavat brittilähteet. Sinipaidat on linkitetty kroatiin jo jonkin aikaa ja Chelsea ehti pitää pitkät neuvottelut Kramaricin nykyisen seuran HNK Riejkan johdon kanssa. Siirtosumma on tiettävästi 7-8 miljoonaa euroa ja…

Mourinholta uusi loukkaantumispäivitys

  • lauantai, 20 joulukuu 2014 06:40
Jose Mourinho on toiveikas, että Thibaut Courtois ja Didier Drogba toipuvat pelikuntoon maanantai-illan Stoke-otteluun. Courtois ei ole pelannut sitten Newcastlelle kärsityn 2-1-vierastappion saatuaan lihasvamman harjoituksissa joulukuun alussa. Drogba puolestaan sai kolhun nilkkaansa keskiviikon Liigacupin ottelussa Derbyä vastaan, mutta toipuminen on ollut nopeaa. - Uskon niin, En voi olla 100% varma, mutta luulen niin,…

BBC-asiantuntija: Hazard maailman paras

  • tiistai, 16 joulukuu 2014 21:41
Jälleen hienoa kautta pelaava Eden Hazard sai kosolti suitsutusta BBC:n kokeneelta jalkapalloasiantuntija Garth Crooksilta. Belgialainen osui maalipuiden väliin viime viikonloppuna, kun Chelsea kaatoi kotonaan Hull Cityn maalein 2-0 ja oli muutenkin monessa mukana sinipaitojen voittokulussa. Hän kruunasi iltansa alustamalla Diego Costan 2-0-osuman. Osuma oli 23-vuotiaalle Hazardille neljäs seitsemään otteluun ja Crooksin mukaan hän…

Chelsea kaatoi Hullin

  • lauantai, 13 joulukuu 2014 23:33
Hullista ei ollut Valioliigan sarjakärki Chelsealle vastusta lauantain kierroksella Stamford Bridgella. Jose Mourinhon suojatit saivat ottelulle unelma-alun, kun Eden Hazard onnitui maalinteossa jo kahdeksannen peliminuutin kohdalla. Hän jakoi ensin pallon laitaan brassitaituri Oscarille, joka lähetti keskityksen maalin eteen. Ensimmäisenä palloon pääsi tietenkin Hazard, joka puski isännät vastuttamattomasti johtoon. Vieraiden viimeisetkin mahdollisuudet edes pienen…

Courtois missaa Hull-ottelun

  • perjantai, 12 joulukuu 2014 16:20
Jose Mourinho paljasti, että maalivahti Thibaut Courtois on sivussa viikonlopun ottelusta Hull Cityä vastaan. Chelsea-luotsin mukaan Courtois kärsii lihasvammasta, jonka hän sai harjoituksissa tällä viikolla. Mitään riskejä ei haluta ottaa, vaan maalilla aloittaa Petr Cech. 32-vuotias Cech on pelannut tällä kaudella vain yhden ottelun, kun lokakuussa Chelsea kaatoi kotonaan Arsenalin. Silti tuntuman pitäisi…

Mourinho: Emme ansainneet tätä

  • lauantai, 06 joulukuu 2014 18:00
Jose Mourinhon mielestä hänen suojattinsa olivat epäonnisia, kun Chelsea koki kauden avaustappionsa Newcastlen vieraana lauantaina. Papiss Cissen kaksi osumaa riittivät kaatamaan lauantaina Chelsean Valioliigan lounasajan ottelussa. Didier Drogba vielä kavensi lopussa lukemat 2-1:een, mutta parempaan lontoolaiset eivät pystyneet. Ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa päästiin kuulemaan perinteisen katkeraa Mourinhoa parhaimmillaan, kun tällä kertaa osansa tappiosta saivat…
Newcastle aiheutti Valioliigaa johtavalle Chelsealle sen kauden ensimmäisen tappion kotikentällään St James Parkilla. Ottelun avauspuoliaika mentiin maaleitta, mutta 58. peliminuutilla isäntiä lykästi. Chelsealle tuttu peikko Papiss Cisse pääsi ohjaamaan avausosuman maalin edustalta Gary Cahillin epäonnistuttua syötön katkomisessa. Lisää parikymmentä minuuttia myöhemmin, kun sama mies oli jälleen asialla. Tällä kertaa Cisse pääsi nautiskelemaan maalin…

Mourinho: Drogba todistaa syvyytemme

  • torstai, 04 joulukuu 2014 22:40
Jose Mourinho uskoo, että Didier Drogban huikea esitys 3-0-voitossa Tottenhamia vastaan oli osoitus Valioliigan sarjakärjen materiaalin leveydestä. Drogba, 36, näytti, ettei ikä paina pohkeissa alustamalla ensin Eden Hazardin näppärän avausosuman ja iskemällä itse perään Chelsean 2-0-osuman Spursin verkkoon. Jopa yleensä ylistyksissään varovainen Mourinho, joka toi Drogban Lontooseen Marseillesta vuonna 2004, yltyi kehumaan Chelsea-legendan…
Chelsea ei ole onnistunut voittamaan Newcastlea vieraissa sitten joulukuun 2011. Pystyisivätkö Harakat taas yllätykseen vai riittääkö The Bluesin rutiini voittoon? Chelsean viikko-ottelu meni mallikkaasti, kun Tottenham kaatui Lontoon derbyssä peräti 3-0. Edes Diego Costan poissaolo ei haitannut sinisiä, vaan Didier Drogba paikkasi espanjalaiskärkeä loisteliaasti. Sarjakärki jatkaa hurjassa iskussa - se ei ole vieläkään…

Uutta Valioliigasta