Valioliiga.fi on asiantunteva verkkojulkaisu jalkapallon Englannin Valioliigasta.
posti@valioliiga.fi

Fastbet: Vedonlyönti & casino

Englannin jalkapalloliitto tutkii syytöksiä, joiden mukaan maajoukkueen päävalmentaja Sam Allardyce olisi hyväksikäyttänyt asemaansa saadakseen taloudellista hyötyä. Kokenut englantilainen joutui liemeen, kun korruptiota jalkapallossa tutkivat toimittajat julkaisivat videokuvaa kahdesta tapaamisesta, joissa Allardycen väitetään neuvottelevan 400 000 punnan arvoisesta neuvonantosopimuksesta, sekä luvanneen opastavan kolmannen osapuolen pelaajaomistukseen liittyvien sääntöjen kiertämisessä. Elokuisessa tapaamisessa liikemiehinä esiintyneet valeasuiset The…
Gary Neville vastaa Alex Fergusonin kutsuun ja palaa eläkkeeltä loukkaantumisten runtelemaan United -puolustukseen. Entinen maajoukkuetoppari vetäytyi jalkapallokentiltä helmikuussa, mutta Rio Ferdinandin, Rafaelin, Nemanja Vidicin, John O´Shean ja Johnny Evansin loukkaantumiset ovat saanet Nevillen harkitsemaan paluuta. Ferguson on aiemmin torjunut väitteet jopa naurettavina, mutta Nevillen uskotaan vakuuttaneen skotin siitä, että hän pystyy vielä pelaamaan…