Valioliiga.fi on asiantunteva verkkojulkaisu jalkapallon Englannin Valioliigasta.
posti@valioliiga.fi

Fastbet: Vedonlyönti & casino

 Manchester United kävi hakemassa eleettömällä esityksellä pisteet Loftus Roadilta ja lisäsi synkkiä pilviä Rangers-manageri Harry Redknappin taivaalle. QPR pelasi hyvän ottelun ja onnistui luomaan tekopaikkojakin, mutta tehottomuus osoittautui jälleen suurimmaksi murheenkryyniksi. Avauspuoliaika mentiin maalittomasti, mutta United pääsi ottelussa johtoon noin tunnin pelin kohdalla. Antonio Valencia alusti ja Belgian maajoukkuemies Marouane Fellaini mälläsi pelivälineen…

United tekemässä triplakaupat

Manchester United aikoo kaapata samalla kertaa Mats Hummelsin, Kevin Strootmanin sekä Nathaniel Clynen. United, joka käytti toista sataa miljoonaa puntaa jo kesän siirtomarkkinoilla, ei ole vielä tehnyt isoimpia siirtojaan tammikuun aikana. Daily Mirrorin mukaan manageri Louis Van Gaal on saanut seurajohdolta peräti 150 miljoonan punnan shekin pelaajakauppoihin, jotka hän aikoo käyttää tähän tietoon…
Manchester Unitedin nuorisotähti Adnan Janujazilta kiellettiin ottamasta lainapestiä vastaan, vaikka hän on pudonnut kokoonpanon ulkopuolelle. Useamman passin omaava multikansalainen on turhautunut peliajansa katoamiseen Van Gaalin alaisuudessa verrattuna viime kauteen, jolloin hän pelasi 33 ottelua Moyesin komennossa. 19-vuotiaan huippulupauksen oli tarkoitus lähteä loppukaudeksi lainalle hankkiakseen peli-aikaa ja kokemusta, mutta Van Gaal torppasi pyrkimykset täysin.…
Radamel Falcaon tulevaisuus Manchester Unitedin riveissä on vaakalaudalla, kolumbialaisen kaahattua pois Old Traffordilta ennen Southampton ottelua. Manageri Louis van Gaal päätti jättää Falcaon pois kokoonpanosta eikä pelaaja itse suhtautunut tähän päätökseen hyvin. Falcao kaasutti pois stadionilta eikä edes jäänyt katsomaan miten hänen joukkuetoverinsa pärjäsivät lopulta 1-0 tappioon päättyneessä ottelussa. Van Gaalin päätös jättää…
Manchester United-manageri Louis van Gaal on tuhlannut yli 145 miljoonaa puntaa uusiin pelaajiin saavuttuaan Old Traffordille viime kesänä. Hollantilainen kuitenkin vakuuttaa, että ”rahalla ei ole väliä” Unitedin siirtopolitiikassa. Van Gaal on remontoinut joukkuetta urakalla huippupelaajilla kuten Angel Di Marialla, Radamel Falcaolla ja Marcos Rojolla. Uusimpana hankinta on FC Barcelonan ex-maalivahti Victor Valdes, joka…
Burnley ja Manchester United ovat päässeet yhteisymmärrykseen Michael Keanen lopullisesta siirtymisestä Turf Moorille. Keane on pelannut kymmenessä ottelussa siirryttyään lainalle Burnleyhin syyskuussa. Keane itse on paljastanut toivoneensa lainakauden olevan hänen tilaisuuteensa todistaa United-manageri Louis van Gaalille taitonsa, mutta ei lopulta mahtunut hollantilaisen suunnitelmiin.”Haluan pelata mahdollisimman monta ottelua todistaakseni, että pystyn pelaamaan Valioliigatasolla. Minun…

Tammikuun siirtohuhuja

  • keskiviikko, 07 tammikuu 2015 17:59
Brittiläinen Express Sport on kasannut yhteen viimeisimmät siirtohuhut Valioliigasta. Real Madridin riveissä pelaava Karim Benzema haluaisi siirtyä Liverpooliin, ja huhujen mukaan brittiseura olisi valmis tarjoamaan 40 miljoonaa puntaa ranskalaishyökkääjästä. Benzemaa kaavaillaan heikosti pelanneen Mario Balotellin korvaajaksi.Italialaisseura Inter Milan on kiinnostunut nappaamaan Chelsean Mohamed Salahin riveihinsä. FC Baslesta Valioliigaan siirtynyt Salah ei ole sopeutunut…

Tuoreimmat siirtouutiset lyhyesti

  • sunnuntai, 04 tammikuu 2015 17:10
Marco Reus Unitedin haavin ohi Espanjalaismedian mukaan Marco Reus siirtyy Real Madridiin. Hän oli pitkään Manchester Unitedin toivelistan kärkisijoilla, mutta Mestarien liigan mestarit veivät tällä kertaa pidemmän korren. Chelsea valmistelemassa Swansea-tähden kaappaamista Valioliigan sarjataulukossa kärkipaikkansa menettänyt Chelsea haluaa tuoda Swanseassa kovaa jälkeä tehneen Wilfried Bonyn Stamford Bridgelle. Myös Manchester Cityn ja Liverpoolin kiikareissa…
Sunnuntain kärkikamppailussa kohtaavat sarjakolmonen Manchester United ja hurjassa iskussa lentävä, sarjanelonen Southampton! Southampton tulee otteluun itseluottamusta täynnä allaan maukas kotivoitto Arsenalista ja tasapeli Chelseaa vastaan. Joukkue oli jo romahtamassa, mutta löysi itsensä uudelleen joulun ajan otteluruuhkassa. Viime viikkojen otteet ja kerätyt pisteet kantavat pitkälle kevääseen, eikä So'tonia voi enää aliarvioida. Manchester Unitedin lähtökohdat…

 Ex-ManU-mies tekemässä paluun

  • keskiviikko, 31 joulukuu 2014 17:34
Leicester City on kutsumassa Manchester Unitedin riveistä tutuksi tulleen Tom Lawrencen kokoonpanoonsa. Valioliigan hännillä majaileva sarjanousija on päättänyt kutsua keskikenttäpelaaja Tom Lawrencen takaisin riveihinsä kesken lainapestin Rotherham Unitedista, sillä Riyad Mahrez ja Jeffrey Schlupp matkaavat Afrikan mestaruuskisoihin. 20-vuotias Lawrence siirtyi Championshipiin kuukauden mittaisella lainadiilillä, mutta hänen odotettiin jatkavan seurassa loppukauden. Manageri Nigel Pearsonin…