Valioliiga.fi on asiantunteva verkkojulkaisu jalkapallon Englannin Valioliigasta.
posti@valioliiga.fi

Fastbet: Vedonlyönti & casino

Chelsea haki pisteet Liverpoolista

  • lauantai, 08 marraskuu 2014 16:45

Valioliigan viihdyttävä huippukamppailu oli lopulta sarjaa johtavan Chelsean heiniä.

Isännät tosin siirtyivät johtoon heti ottelun alkuminuuteilla, kun Emre Canin laukaus muuttii suuntaa Chelsea-puolustuksesta ja pallo painui verkon perukoille ohi voimattoman Thibaut Courtoisin 9. minuutilla.

Vieraat eivät kuitenkaan kauaa tappioasemassa viihtyneet, vaan tulivat tasoihin 15 minuutin kohdalla. Melkoisen maalineduskaaoksen jälkeen Gary Cahill pääsi tuikkaamaan pallon sisään – tosin vahvistus maalin syntymisestä saatiin vasta uuden maaliviivateknologian avulla.

Ottelun voittomaali nähtiin 67. peliminuutilla, kun lähes pysäyttämättömässä vireessä alkukauden ollut Diego Costa ampui isännät 1-2-johtoon.

Ottelussa ei nähty lisäosumia, joten Chelsea vankisti johtoaan sarjakärjessä nousemalla 29 pisteeseen. Liverpool puolestaan jatkaa 14 pisteessä ja seitsemännellä sijalla, joka pudonnee vielä viikonlopun aikana reilusti.

Uutta Valioliigasta