Valioliiga.fi on asiantunteva verkkojulkaisu jalkapallon Englannin Valioliigasta.
posti@valioliiga.fi

Fastbet: Vedonlyönti & casino

Wenger ei aio olla mukana seuraajansa nimeämisessä

  • torstai, 13 lokakuu 2016 13:43

Arsene Wenger on ilmoittanut, ettei aio ottaa roolia seuraajansa nimeämisessä, ellei seuran hallitus sitä erikseen pyydä.

Wengerin sopimus Emirates Stadiumilla päättyy kauden lopussa ja ranskalainen on jatkuvasti kertonut, ettei ole vielä tehnyt päätöstä jatkosta. Arsenal-luotsi ilmoitti päätöksen perustuvan joukkueen tulevien kuukausien suorituksiin.

Muun muassa Eddie Howen, Ronald Koemanin ja Joachim Löwin nimet ovat olleet esillä spekulaatioissa 20 vuotta joukkuetta valmentaneen Wengerin korvaajina.

On yleisessä tiedossa, että Sir Alex Ferguson oli vahvasti mukana nimeämässä David Moyesia seuraajakseen, kun hän astui syrjään Manchester Unitedin managerin paikalta vuonna 2013. Wenger ei kuitenkaan halua toimia samalla tavalla.

”Mielestäni on erittäin tärkeätä, että seurassa kaikki tekevät sen työn mistä heille maksetaan. Seuran hallituksen tehtävänä on valita uusi manageri – se ei ole minun työni. Jos he kysyvät mielipidettäni, annan rehellisen vastauksen. Mutta minä en tule olemaan se henkilö, joka valitsee seuraavan managerin.”