Valioliiga.fi on asiantunteva verkkojulkaisu jalkapallon Englannin Valioliigasta.
posti@valioliiga.fi

Fastbet: Vedonlyönti & casino

Chelsea

Chelsea

Fabregas pelikunnossa keskiviikkona

  • maanantai, 09 helmikuu 2015 17:40
Chelsea kärsii tällä hetkellä kahden tähtipelaajan vajauksesta Deigo Costan pelikiellon ja Cesc Fabregasin loukkaantumisen vuoksi. Sairastuvalta kantautuu kuitenkin lohduttavia uutisia, sillä Fabregasin uskotaan pelaavan kokoonpanoon keskiviikkona, kun Everton vierailee Stamford Bridgellä. ”Uskon, että hän pystyy pelaamaan keskiviikkona. Lauantaina halusimme vielä lepuuttaa häntä, sillä emme halunneet riskeeta kahta pelaajaa yhtä aikaa,” Mourinho kertoi. Chelsea-manageri ei halunnut laittaa kahta loukkaantumisesta toipuvaa pelaajaa…

Näin Jose houkutteli Cuadradon

  • tiistai, 03 helmikuu 2015 22:40
Chelsean tuorein hankinta Juan Cuadrado ei olisi juuri iloisempi olla antaessaan ensimmäisiä lausuntoja Stamford Bridgella. 26-vuotias kolumbian maajoukkuepelaaja liittyi Chelsean miehistöön virallisesti eilisiltana ja paljasti Jose Mourinholla olleen iso vaikutus päätökseen jättää Serie A taakse. Fiorentinaa edustanut Cuadrado linkitettiin Manchester Unitediin ja Barcelonaan aiemmin, mutta nyt hän paljasti miksi päätti valita Chelsean. - Tämä on hieno seura ja rehellisesti sanottuna…

Drogba: ”Aion jäädä Chelseaan”

  • maanantai, 02 helmikuu 2015 00:11
Chelsea-hyökkääjä Didier Drogba vahvisti pelaavansa seurassa vielä ensi kaudella. Drogba on saanut taistella peliajasta tällä kaudella ja hänen sopimuksensa umpeutuu ensi kesänä, mutta jatkosopimus on hyökkääjän itsensä mukaan tuloillaan.Norsunluurannikkolaisen on huhuttu siirtyvän MLS:ään ensi kaudeksi, mutta Drogba on ilmaissut halunsa jäädä Jose Mourinhon ja Chelsean kanssa.”Tottakai haluaisin saada enemmän peliaikaa, mutta en ole onneton.”Diego Costan ollessa kolmen ottelun pelikiellossa Remy…

Costa: ”En ole tehnyt mitään väärää”

  • sunnuntai, 01 helmikuu 2015 23:55
Chelsea-hyökkääjä Diego Costa väittää, ettei astunut tahallaan Emre Canin nilkan päälle. Teostaan Costa ansaitsi kolmen ottelun pelikiellon.Teko sattui tiistaina, kun Chelsea kohtasi Liverpoolin liigacupin välierissä. Hyökkääjä kertoo kantavansa kaiken vastuun teostaan, mutta vakuuttaa ettei halunnut satuttaa vastustajaansa.”Kun menen kotiin, voin mennä rauhallisin mielin nukkumaan, sillä tiedän etten ole tehnyt mitään väärää. Teko ei ollut tahallinen ja sen voi selkeästi nähdä…

Chelsealle takaisku – Costa pelikieltoon

  • perjantai, 30 tammikuu 2015 21:25
Lontoolaisseura koki kovan iskun, kun Valioliigan maalipörssiä johtava Diego Costa sai kolmen ottelun pelikiellon toilailuistaan. Tämä tarkoittaa sitä, että lontoolaiset joutuvat kohtaamaan lauantaisessa Valioliigan kärkimatsissa Manchester Cityn ilman ykköstykkiään. Englannin jalkapalloliitto julkisti tänään, että riippumaton kurinpitoelin on rankaissut Costaa, kun tämä talloi tahallisen näköisesti Liverpoolin Emre Canin nilkan päälle tiistain Liigacupin ottelussa. Chelsea ja Costa eivät saaneet valitusoikeutta ja pelikielto…

Nähdäänkö Zlatan Chelsea-paidassa?

  • perjantai, 30 tammikuu 2015 21:22
Chelsea-manageri haluaisi nähdä Zlatan ibrahimovicin alaisuudessaan, kun ruotsalainen pohtii jatkoaan Pariisissa. Maailman parhaisiin hyökkääjiin lukeutuva ruotsalainen on joutunut päävalmentaja Laurent Blancin suurennuslasin alle Paris Saint-Germainissa ja kaksikon välien huhutaan rakoilevan. Tämä tarkoittaa sitä, että Zlatan on ruvennut punnitsemaan jatkoansa seurassa vakavasti. - Tällä hetkellä hän pysyy PSG:ssä, agentti Mino Raiola vakuutti. - Hänella on vielä vuosi sopimusta jäljellä, mutta emme…

Chelsea teki ensimmäisen hankintansa Nostettu

  • perjantai, 30 tammikuu 2015 21:16
Chelsea on vihdoin viimeistellyt havittelemansa siirron Fiorentinan kanssa laituri Juan Cuadradosta. The Timesin mukaan Valioliigan kärkiseura on sitoutunut ostamaan kolumbialaisen 35 miljoonan euron siirtosummalla. Fiorentina on ollut jääräpäinen hintapyyntönsä kanssa, mutta tällä kertaa se näytti kannattavan 26-vuotiaan Cuadradon kohdalla. Chelsea maksaa 30 miljoonaa euroa suoraan ja loput viisi miljoonaa bonuksina tulevaisuudessa suoritusten mukaan. Lontoolaiset rahoittivat kauppansa Andre Schurrlen myynnillä saksalaiseen…

Chelsealle huonoja uutisia City-ottelun alla

  • torstai, 29 tammikuu 2015 00:18
Sekä Cesc Fabregas, Filipe Luis että Branislav Ivanovic saattavat olla poissa Chelsean kokoonpanosta, kun se kohtaa lauantaina kotonaan Manchester Cityn. Manageri Jose Mourinho ei suostunut vielä suoraan julistamaan kenenkään edellä mainitun poissaoloa, mutta myönsi tilanteen olevan lontoolaisten kannalta heikko. - Branislav pystyi pelaamaan pelin loppuun asti. Fabregas ja Filipe eivät. Filipellä on ongelmia pohkeensa kanssa ja Fabregasilla takareitensä kanssa, Mourinho…

Chelsea jatkoon maalittomalla tasatuloksella

  • keskiviikko, 28 tammikuu 2015 00:18
Chelsea ja Liverpool ratkaisivat Liigacupin ensimmäisen finaalipaikan kohtalon tiistaina välierien toisessa osaottelussa Stamford Bridgella. Avausosassa Liverpool oli selkeästi parempi osapuoli, mutta heikko viimeistely jätti Poolin 1-1-tasatulokseen kotiyleisönsä edessä. Tälläkin kertaa varsinainen peliaika päättyi tasatulokseen, sillä hyvistäkin paikoista huolimatta kumpikaan joukkue ei onnistunut maalinteossa. Näin edettiin jatkoajalle. Jatkoajan aluksi pallo saatiin vihdoin maaliin. Chelsea sai vapaapotkun loistopaikasta noin 20 metristä ja…

Mourinho: Syvyys ei välttämättä riitä

  • maanantai, 26 tammikuu 2015 00:27
Chelsea-luotsi Jose Mourinho pelkää, ettei hänen materiaalinsa syvyys riitä, kun taistelu Valioliigan mestaruudesta kiihtyy. Portugalilaisen suojatit kokivat nöyryyttävän tappion lauantaina kotiyleisönsä edessä Stamford Bridgellä, kun League One –seura Bradford nousi 2-0-tappioasemasta 2-4-voittoon FA Cupin neljännellä kierroksella. Mourinho oli tehnyt otteluun tukun pelaajavaihdoksia tiistain Liigacupin semifinaaliotteluun verrattuna, eikä tulos kielinyt reservivoimien potentiaalista. - En halua puhua juurikaan tästä, mutta nyt luultavasti…

Pogba heitti vettä siirtomyllyyn

  • lauantai, 24 tammikuu 2015 18:03
Juventuksen Paul Pogba ja hänen agenttinsa ovat herättäneet laajempia spekulaatioita hänen siirtymisestään Valioliigaan tuoreimpien lausuntojensa ansiosta. Tosin myös Espanjan La Liga on yksi vaihtoehto. Hän nimittäin kertoo aloittaneensa espanjan kielen opinnot joukkuetoverinsa Fernando Llorenten avulla. - Vietän paljon aikaa Fernando Llorenten kanssa. Hän on espanjan kielen opettajani, Pogba paljasti. Hänen agenttinsa Mino Raiola puolestaa puhui tulevaisuudesta paljon suorasanaisemmin. - En…

Schurrlen lähtö lähellä

  • lauantai, 24 tammikuu 2015 18:01
Andre Schurrlen voidaan olettaa olevan lähtökuopissa, sillä hänet jätettiin kokonaan kokoonpanon ulkopuolelle FA Cupin Bradford-ottelusta. Jose Mourinho kertoi ennen ottelua, että saksalainen nähdään ”varmasti” lauantaisessa FA Cupin ottelussa Bradfordia vastaan, mutta lopulta hän jäi kokonaan kokoonpanon ulkopuolelle. Schurrle on linkitetty viime viikkoina vahvasti siirtohuhuissa Chelsean siirtolistalle ja vahvimmin hänen perässään on ollut Bundesliigan Wolfsburg. - Kysymys on mahtavasta tarjouksesta ja…

Juventus päihitti Chelsean rahariidassa

  • torstai, 22 tammikuu 2015 01:02
Italialaisseura Juventus väittää, ettei heidän tarvitse maksaa kompensaatiota Chelsealle Adrian Mutusta, kun hän siirtyi seuraan huumekohun jälkeen vuonna 2004. FIFA päätti jo vuonna 2013, että Juventuksen ja Livornon on maksettava hyvitystä noin 14 miljoonan punnan sakosta, jonka Mutu sai rikkoessaan sopimusta lontoolaisseuran kanssa. Chelsea irtisanoi romanialaisen vuonna 2004 sen jälkeen, kun hän antoi positiivisen tuloksen huumetestissä. Tämän jälkeen seura haki…

Chelsea murskasi Swansean

  • lauantai, 17 tammikuu 2015 20:34
Wilfried Bonyn menettäneestä Swanseasta ei ollut vastusta Chelsealle. Chelsea otti kuskin paikan Walesissa kirjaimellisesti heti avausminuutilla. Ottelun ensimmäinen minuutti ei ollut ehtinyt edes kulua loppuun, kun Oscar täräytti pallon verkkoon reilusta parista kymmenestä metristä. Lisää seurasi 20. peliminuutin kohdalla näyttävän kuvion jälkeen. Chelsea-hyökkäys sahasi parilla nopealla syötöllä Swansea-puolustuksen palasiksi ja Diego Costa pääsi iskemään numerot 0-2:een. Sama mies oli asialla…

 Chelsea-tähti lähellä lähtöä

  • perjantai, 16 tammikuu 2015 23:33
Chelsean Mohamed Salah ei ole ollut tyytyväinen saamaansa peliaikaan lontoolaisseurassa ja etsii ulospääsyä aktiivisesti. Egyptiläislaituri on saanut Valioliigassa tällä kaudella vain 30 minuutin edestä peliaikaa, jonka lisäksi hänen vyöllään on vaatimattomat seitsemän ottelua muut kilpailut huomioiden. Kesällä seuraan Baselista saapunut hyökkääjä on lopen kypsynyt tilanteeseensa ja tuoreimpien huhujen mukaan hän olisi liittymässä Serie A –seura AS Roman miehistöön vielä tammikuun…