Valioliiga.fi on asiantunteva verkkojulkaisu jalkapallon Englannin Valioliigasta.
posti@valioliiga.fi

Fastbet: Vedonlyönti & casino

Mestarijoukkue jatkaa hankintojaan: EM-kisoissa säväyttänyt huippulupaus Leicesteriin!

  • keskiviikko, 03 elokuu 2016 17:37

Leicester ei todellakaan ole epäröinyt käyttää mestaruusrahojaan pelaajahankintoihin kesän siirtoikkunan aikana. Mestarijoukkue ehti aiemmin hankkia muun muassa 23-vuotiaan Ahmed Musan CSKA Moskovasta 19,5 miljoonalla eurolla sekä häntä vuotta vanhemman Nampalys Mendyn ranskalaisseura OGC Nicestä 15,5 miljoonalla eurolla.

Nuorten pelurien lisäksi Leicesterin haaviin ovat tarttuneet myös piirun verran kokeneempi maalivahtivahvistus Ron Robert-Zieler Bundesliiga-joukkue Hannoverista sekä vapaalla siirrolla Sporting Gijónista joukkueeseen siirtynyt puolustaja Luis Hernández.

Leicester julkaisikin keskiviikkona jo viidennen hankintansa tämän kesän aikana, kun seura ilmoitti Twitter-tilillään ostaneensa Bartosz Kapustkan puolalaisjoukkue Cracovia Krakówista 9 miljoonan euron siirtokorvausta vastaan. Nuorukainen allekirjoitti Leicesterin kanssa viisivuotisen sopimuksen.

Vasta 19-vuotias Kapustka nousi viime kauden huikeilla otteillaan jopa Puolan EM-kisajoukkueeseen, ja nuorukainen pääsikin muun muassa loistamaan maansa EM-avauksessa Pohjois-Irlantia vastaan. Ennakkoluulottomat esitykset poikivatkin Kaputskalle huomiota sekä median että monien suurempien seurojen keskuudessa.

Vasemmalla laidalla viihtyvä Kaputska ehti pelata Puolan pääsarjassa nuoresta iästään huolimatta peräti 60 ottelua, joissa syntyi yhteensä kuusi täysosumaa.