Valioliiga.fi on asiantunteva verkkojulkaisu jalkapallon Englannin Valioliigasta.
posti@valioliiga.fi

Fastbet: Vedonlyönti & casino

Liverpool vahvistui Viron maajoukkuepuolustajalla

  • keskiviikko, 20 heinäkuu 2016 15:10

Liverpool on sinetöinyt Viron maajoukkueen keskuspuolustaja Ragnar Klavanin siirtymisen Anfieldille.

Joukkue vahvisti tänään verkkosivuillaan, että virolaistoppari on läpäissyt seuran lääkärintarkastuksen ja allekirjoittanut pitkän sopimuksen uuden seuransa kanssa.

Klavan pelasi vuodesta 2012 asti Saksan Bundesliigassa FC Augsburgin riveissä ja hän on pelannut jokaisella kaudellaan Augsburgissa yli 30 ottelua. Viron A-maajoukkuedebyyttinsä 30-vuotias puolustaja teki jo vuonna 2003 ja on uransa aikana esiintynyt yli sata kertaa maajoukkuepaidassa.

Liverpool on aiemmin vahvistanut puolustuspäätään hankkimalla Bundesliigaseura FC Schalke 04:stä Klavanin kanssa samalla paikalla pelaavan Joel Matipin. 

Siirron vahvistuttua Klavan kertoi Liverpool FC:n verkkosivuilla, että on suuri kunnia edustaa Liverpoolia.

"Tätä on vaikea pukea sanoiksi, koska olen uneksinut jo 22 vuotta siitä, että pääsen Valioliigaan ja pääsen osaksi Liverpoolin mahtavaa jalkapalloseuraa. Englannin Valioliiga on maailman kiinnostavin liiga ja täällä on mahtavia pelaajia. Tämä on jalkapallon koti", Klavan sanoi haastattelussa.

Klavan on Liverpoolin valmentaja Jürgen Kloppin tämän kesän viides hankinta. Aiemmin kesällä Klopp on haalinut riveihinsä Loris Kariuksen, Joel Matipin, Sadio Manen ja Marko Grujicin.