Valioliiga.fi on asiantunteva verkkojulkaisu jalkapallon Englannin Valioliigasta.
posti@valioliiga.fi

Fastbet: Vedonlyönti & casino

Balotelli silmäleikkauksessa

  • keskiviikko, 05 syyskuu 2012 15:44

Manchester City –hyökkääjä Mario Balotelli saattaa olla sivussa hallitsevan mestarin kokoonpanosta Stoke-ottelussa, sillä hän on käynyt silmäleikkauksessa Italiassa.

Balotelli, 22, matkusti keskiviikkona kotimaahansa pieneen operaatioon, koska hänen piilolinssinsä olivat aiheuttaneet silmätulehduksen.

Italialaisen leikannut kirurgi sanoi, että hän voisi palata tositoimiin noin kymmenen päivän sisällä, mikä tarkoittaa, että hänelle tulee kiire toipua syyskuun 15. päivä pelattavaan Stoke-otteluun.

- Hänellä oli pieniä ongelmia piilolinssien kanssa muutaman vuoden ajan, kirurgi Emanuele Scuri kertoi Sky Sport Italialle.

- Luulen, että hän on jälleen valmis pelaamaan noin kymmenen päivän sisällä. Hän kysyi jo tänä aamuna, että pystyykö hän ajamaan, mutta suosittelin käyttämään muita kyytejä torstaihin asti, lääkäri selvitti.

City odotti Balotellin operaatiota maajoukkuetaukoon asti, mikä tarkoittaa hänen olevan sivussa Italian maajoukkueen karsintaotteluista Bulgariaa ja Maltaa vastaan.