Valioliiga.fi on asiantunteva verkkojulkaisu jalkapallon Englannin Valioliigasta.
posti@valioliiga.fi

Fastbet: Vedonlyönti & casino

Lehti: City kaappasi Saksan EM-kisapelurin! - Hintalappu noin 50 miljoonaa euroa!

  • tiistai, 14 kesäkuu 2016 17:51

Valioliigan siirtorumba ei tunnu hiljenevän edes EM-kisakarkeloiden ajaksi.

Espanjalaislehti Sport uutisoi nimittäin myöhään maanantai-iltana, että Manchester City on hankkinut rivistöönsä Saksan EM-joukkueessakin mukana olevan Leroy Sanen. Huippulupaava nuorukainen edustaa seuratasolla Bundesliiga-joukkue Schalkea.

Brittilehti The Sun kertoo puolestaan, että Cityn maksama kauppasumma kieppuu 40 miljoonan punnan eli noin 50 miljoonan euron tietämillä.

Vasta 20-vuotias Sane pelasi todellisen läpimurtokauden Schalkessa iskemällä 33 pelatussa ottelussa yhteensä kahdeksan maalia ja tarjoilemalla lisäksi kuusi maaliin johtanutta syöttöä. Mallikas sesonki poikikin lopulta myös paikan Saksan lopulliseen EM-miehistöön.

Sane on ehtinyt pelata Saksan maajoukkueessa yhteensä kolme ottelua. Nuorukaista huhuiltiin aiemmin voimakkaasti myös muun muassa Barcelonaan sekä Manchester Unitediin.

Sane ei tosiaankaan ollut City ensimmäinen iso hankinta tänä kesänä, sillä aiemmin uunituore City-manageri Pep Guardiola nappasi miehistöönsä myös Dortmundissa loistaneen Ilkay Gündoganin noin 26,5 miljoonalla eurolla.