Valioliiga.fi on asiantunteva verkkojulkaisu jalkapallon Englannin Valioliigasta.
posti@valioliiga.fi

Fastbet: Vedonlyönti & casino

Lehti: Guardiolalta ensimmäinen hankinta Cityyn: Saksan maajoukkuepeluri!

  • tiistai, 19 huhtikuu 2016 14:26

Saksalaislehti Ruhr Nachrichtenin mukaan Borussia Dortmundia ja Saksan maajoukkuetta edustavan Ilkay Gündoganin siirto Manchester Cityyn tulevalle kaudelle on sinettiä vaille valmis. Keskikenttäpeluri on pelannut Dortmundin väreissä jo vuodesta 2011 alkaen.

Lehti kertoo, että City sekä itse Gündogan ovat jo sopineet siirron ehdoista, mutta joukkueet viimeistelevät vielä neuvotteluja lopullisesta siirtosummasta. Siirtosumman huhuillaan olevan noin 30 miljoonaa euroa.

Manchester Cityä ensi kaudella luotsaava Pep Guardiola on ollut ennenkin siirtomarkkinoilla nimenomaan Gündoganin perässä. Guardiola yritti nimittäin hankkia keskikenttäpeluria vuosi sitten nykyiseen seuraansa Bayern Mücheniin, mutta tuolloin siirto ei syystä tai toisesta toteutunut. Nyt espanjalaisvalmentaja näyttäisi kuitenkin saavan haluamansa palasen siirtomarkkinoilta.

25-vuotias Gündogan on esiintynyt Dortmundissa tällä kaudella yhteensä 25 Bundesliiga-ottelussa ja kerännyt näissä kamppailuissa tililleen yhden maalin ja kolme maaliin johtanutta syöttöä. Vähäisistä tehoistaan huolimatta mies on eittämättä yksi Dortmund-keskikentän tärkeimpiä yksittäisiä lenkkejä.