Valioliiga.fi on asiantunteva verkkojulkaisu jalkapallon Englannin Valioliigasta.
posti@valioliiga.fi

Fastbet: Vedonlyönti & casino

Brittilehti: Louis van Gaalille potkut! - Uusi manageri julkistetaan pian

  • maanantai, 23 toukokuu 2016 13:35

Jo pitkään Louis van Gaalin ja koko Manchester Unitedin ympärillä pyörineet valmentajahuhuilut näyttäisivät pikku hiljaa toteutuvan. Brittilehti Mirror nimitäin kertoo verkkosivuillaan, että lehden tietojen mukaan seuranm vara-puheenjohtaja Ed Woodward on juuri ilmoittanut kahdenkeskisessä tapaamisessa van Gaalille, ettei hänen palveluksiaan enää tarvita.

Lehti myös kertoo, että van Gaalin lisäksi myös koko muu valmennustiimi on saanut potkut, mikä siis tarkoittaa sitä, että uusi valmentaja saa vapaat kädet oman valmennustiiminsä kokoamiseen. ManU-ikoni Ryan Giggsin tulevasta roolista joukkueen peräsimessä ei ole vielä tietoa.

Van Gaalilla oli sopimus Unitedin kanssa vielä tulevasta kaudesta, joten seuran täytyy maksaa potkimalleen managerille hänen hulppea 6 miljoonan punnan palkka ensi kaudesta kokonaisuudessaan.

Huhumylly sai uutta vettä myllyynsä jo sunnuntaina, kun van Gaal oli kertoman mukaan ilmoittanut Sky Sportsin reporterille ”hommien olevan ohi” nopeassa juttutuokiossa FA Cupin jälkeen Manchester Unitedin hotellissa. Virallista lausuntoa ei van Gaal tai seura ole asiasta kuitenkaan vielä antanut.

Vahvin kandidaatti van Gaalin korvaajaksi on edelleen ilman seuraa oleva Jose Mourinho, jonka on jo pitkään huhuiltu nousevan hollantilaismanagerin paikalle ManU:n peräsimeen. Mirror kertoo, että seura julkistanee uuden valmentajansa piakkoin.