Valioliiga.fi on asiantunteva verkkojulkaisu jalkapallon Englannin Valioliigasta.
posti@valioliiga.fi

Fastbet: Vedonlyönti & casino

Manchester United

Manchester United

Evans ilahtui United-uran avausmaalistaan

  • maanantai, 19 maaliskuu 2012 15:21
Pohjois-Irlannin mies oli vähintään yhtä yllättynyt kuin kaikki muutkin, avattuaan maalinteon eilen Molineux’llä Wolvesia vastaan. Manchester Unitedin puolustaja Johnny Evans ei peitellyt riemuaan, iskettyään ensimmäisen maalinsa ManU-paidassa, 0-5-vierasvoittoon päättyneessä Wolves-ottelussa. Pohjois-Irlannin maajoukkuetta edustava Evans tälläsi ottelun avausmaalin punapaidoille kuuden metrin boksin sisältä volleyna verkkoon. Syötön tarjosi Michael Carrick. Maali oli puolustajalle ensimmäinen sitten vuoden 2007, jolloin hän osui Sunderlandin väreissä.…

ManU jyräsi Wolvesin maanrakoon

  • sunnuntai, 18 maaliskuu 2012 17:20
Manchester United latoi Wolverhamptonin verkkoon peräti viisi maalia sunnuntain Valioliigakierroksella. Voitto kasvatti paholaisten eron sarjakärjessä jo seitsemään pisteeseen. Punaiset paholaiset siirtyivät johtoon ottelun 21. minuutilla, kun Johnny Evans laittoi pallon pussiin kulman jälkitilanteesta. Esityön osumaan teki Michael Carrick Wolves roikkui jotenkuten pelissä mukana, mutta ensimmäisen puoliajan lopulla kotijoukkueen ja –yleisön taivas synkkeni. Laitapuolustaja Ronald Zubar otti pelin toisen varoituksensa ja…

Evra: Meidän on voitettava Valioliiga

  • perjantai, 16 maaliskuu 2012 15:54
Patrice Evra sanoo, että Manchester Unitedin on voitettava Valioliiga, pelastaakseen kautensa. Punaiset paholaiset tippuivat eilen Eurooppa Liigasta Bilbaon vieraana, mikä tarkoittaa joukkueen kilpailevan ainoastaan Valioliigan mestaruudesta. Alex Fergusonin suojatit keikkuvat liigan piikkipaikalla, mutta verivihollinen Manchester City on vain pisteen päässä. Mestaruustaistelu tuleekin äitymään tulikuumaksi. - Suurseurojen, kuten Manchester Unitedin pitäisi mennä pitkälle kilpailussa kuin kilpailussa. Mutta nyt meillä ei ole…

De Gea: Kritiikki auttoi

  • keskiviikko, 07 maaliskuu 2012 21:43
David de Gea paljasti, että hänen United-uransa alkutaipaleella saamansa kritiikki, inspiroi häntä näyttämään epäilijöilleen. Espanjalaismaalivahti siirtyi yhteen jalkapallomaailman seuratuimmista pelipaikoista: Manchester Unitedin tolppien väliin. Alkukauden rajut virheet johtivat kuitenkin rankkaan kritiikkiin sekä penkkikomennukseen. - Kritiikki, jota olen saanut auttoi tekemään minusta vahvemman persoonan, de Gea pohti BBC:lle. - Aika, jonka vietin penkillä auttoi minua reagoimaan ja ajattelemaan. Se rohkaisi minua…

Unitedille sataa vettä niskaan

  • perjantai, 09 joulukuu 2011 15:29
Manchester United sai keskiviikon Mestarien liigan ottelussa roppakaupalla lunta tupaan. Jatkohaaveet kariutuivat ja kapteeni Nemanja Vidic loukkaantui pahasti. Kroatialaistoppari satutti jalkansa keskiviikon 2-1-tappio-ottelussa Baselia vastaan. Nopean diagnoosin perusteella huilin piti kestää pari viikkoa, mutta toisin kävi. Vidicin polvessa havaittiin tarkemmissa tutkimuksissa revennyt ristiside, joka vaatii leikkaushoitoa. Näin ollen hänen pelinsä on tältä kaudelta pelattu. United on kärsinyt tällä kaudella poikkeuksellisen…

Rafael lähellä paluuta

  • maanantai, 31 lokakuu 2011 14:10
Brasilian maajoukkuepuolustaja on tekemässä paluuta Unitedin kokoonpanoon kreivin aikaan, sillä Chris Smalling joutuu kuukaudeksi sivuun. Manchester Unitedin Rafael on toipunut olkapäävammastaan ja on lähellä paluuta punapaitojen kokoonpanoon. Monipuolinen puolustaja on ollut sivussa harjoituksissa saamansa olkapäävamman vuoksi elokuusta lähtien, mutta hänet saatetaan nähdä torstaina Unitedin reservien miehistössä. Edellisen ottelunsa hän on pelannut voitokkaassa Community Shield-koitoksessa Manchester Cityä vastaan. Chris Smalling on…

Hernandez ja ManU jatkosopimukseen

  • torstai, 13 lokakuu 2011 18:02
Manchester United ja tähtihyökkääjä Javier Hernandez ovat solmineet viisivuotisen jatkosopimuksen. Seura ei ole vielä virallisesti julkistanut sopimusta, mutta meksikolaistähden manageri Eduardo Hernandez kertoi The Guardianille, että uusi sopimus on jo allekirjoitettu. Ensimmäisellä kaudellaan lempinimeä Chicharito kantava Hernandez paukutti komeat 20 maalia United-paidassa. Tällä kaudella häntä ovat riivanneet erilaiset loukkaantumiset, kuten aivotärähdys ja nilkkavammat.
Avainpelaajien loukkaantumisten riivaama Manchester United on saamassa kaivattuja vahvistuksia jo viikonlopun Norwich-otteluun. Manageri Sir Alex Ferguson on vahvistanut, että kolmikko Wayne Rooney, Javier Hernandez ja Johnny Evans saattavat kaikki pelata lauantaina. Rooney on ollut sivussa Red Devilsin kahdesta edellisestä ottelusta takareisivamman vuoksi. Hernandez jouduttiin ottamaan vaihtoon kesken Stoke-kamppailun jalkavamman seurauksena. Kärkiparin englantilaispuolisko Rooneyn ennustettiin olevan sivussa parisen viikkoa, mutta toipuminen…
Manchester United sai hyviä uutisia, kun hyökkääjä Javier Hernandezin nilkkavamma osoittautui odotettua lievemmäksi. 23-vuotias tehohyökkääjä jouduttiin vaihtamaan pois kentältä kesken sunnuntaisen Chelsea-ottelun, kun hän loukkasi nilkkansa Ashley Colen taklauksen seurauksena Old Traffordilla. Alex Ferguson pelkäsi "Chichariton" olevan ulkona jopa kahden viikon ajan. - Pikku kolhu, ei sen vakavampaa, kommentoi meksikolaishyökkääjän manageri Eduardo Hernandez. - Oletan hänen osallistuvan harjoituksiin jo keskiviikkona…

De Gea ymmärtää kritiikin

  • torstai, 08 syyskuu 2011 16:43
United-maalivahti David de Gean mielestä media on ollut oikeutettu kritiikkiin alkukauden töppäilyjen takia. Espanjalainen veräjänvartija teki kohtalokkaita virheitä Community Shiledin finaalissa Manchester Cityä sekä sarja-avauksessa West Bromwichia vastaan. Nuori maalivahti, joka siirtyi kesällä Pohjois-Englantiin 17 miljoonan punnan siirtosummalla, joutui välittömästi median hampaisiin ja sai osakseen rajuakin kritiikkiä. Useat tahot jopa kyseenalaistivat hänen paikkansa ykkösmaalivahtina. Joukkuetoverit ja manageri Sir Alex Ferguson…

United jälleen Manchesterin herra

  • maanantai, 08 elokuu 2011 12:02
Manchester United jatkoi siitä mihin loistelias viime kausi jäi. United osoitti jälleen hallitsevansa Manchesterin jalkapallovaltikkaa. Se kaatoi eilen rakkaan paikallisvastusjansa Cityn FA Community Shield-ottelussa, jossa kohtaavat perinteisesti FA Cupin voittaja sekä Valioliigan hallitseva mestari. City aloitti ottelun vahvasti. Se iski heti avauspuoliajalla kaksi maalia Unitedin verkkoon, kun puolustaja Joleon Lescott ja viime kaudella tehottomuudesta kärsinyt Edin Dzeko latoivat maalit mieheen.…
Hyökkääjä-ässä Wayne Rooney myönsi olleensa väärässä, kun tähti puoli vuotta sitten kyseenalaisti Unitedin kunnianhimoa ja vahvuutta. Manchester United taistelee parhaillaan ennakkosuosikkina sekä Valioliigan, että Mestarien liigan ykköstittelistä. - Kun katson tätä nyt, mietin kuinka väärässä olinkaan. Ymmärrän tietenkin, että tein virheen, mutta olen sen myöntänyt ja pyytänyt anteeksi kaikilta. Sen takia olen halunnut todistaa uskollisuuteni Manchester Unitedin kannattajille. ja mielestäni…
United-legenda Peter Schmeichelin mielestä Schalken Manuel Neuer olisi täydellinen hankinta eläköityvän Edwin van der Sarin tilalle. Eilisessä Mestarien liigan välieräottelussa loistanut Manuel Neuer on ollut jo pidempään Unitedin manageri Sir Alex Fergusonin tähtäimessä. Red Devilsin entinen huippumaalivahti Peter Schmeichel uskoisi saksalaisen olevan enemmän kuin täydellinen hankinta pelikentät tämän kauden jälkeen jättävälle Edwin van der Sarille. - Hän (Neuer) on luultavasti…
Manchester United lähtee tänään alkaviin Mestarien liigan välieriin suurena ennakkosuosikkina. Manageri Sir Alex Ferguson ei kuitenkaan ota ennakkosuosikin paineita. Sir Alex Ferguson pitää tiukasti omat sekä pelaajiensa jalat maassa, eikä anna valtavien menestyspaineiden nousta hattuun. Mediapeliä tai ei, mutta skotti vieritti paineita myös "huippukuntoisen" Schalken niskaan. - He ovat voittaneet jokaisen joukkueen kotikentällään Mestarien liigassa tällä kaudella, mukaan lukien Valencian…

Berbatov sivussa kun ManU kohtaa Schalken

  • tiistai, 26 huhtikuu 2011 11:44
Dimitar Berbatov ei pelaa tänä iltana Mestarien liigan välierässä Schalkea vastaan, sillä toipuminen pikkuvammasta ei ole sujunut odotetusti. Manchester Unitedin maalitykki Dimitar Berbatov on sivussa illan Mestarien liiga -ottelusta. Hän on kärsinyt pienestä nivusvammasta, eikä toipuminen ole sujunut odotetulla tavalla. Bulgarialainen oli sivussa viikonlopun Valioliigaottelusta Evertonia vastaan. Ottelun jälkeen Sir Alex Ferguson kertoi lähtevänsä ensimmäiseen osaotteluun Veltins-Arenalle ilman loukkaantumishuolia, mutta…