N’Golo Kante Ranskassa vuonna 1991 syntynyt nuori jalkapalloilija, joka on aloittanut jalkapalloilija uransa vuonna 2011. Kanten perheeseen kuuluu hänen vanhempiensa lisäksi pikkusisko.
Kanten edustaa Englannin Valioliigassa Chelsean joukkuetta, joka johtaa Valioliigaa tällä hetkellä neljän pisteen erolla Tottenhamiin. Hän toimii joukkueessa keskikenttäpelaajana. Jos olet kiinnostunut miten hänen ja joukkueen käy, voit seurata Chelsean seuraavaa ottelua Valioliigassa, 08.05.2017 kello 21:00.
Kanten on tänä vuonna palkittu Valioliigan parhaimpana pelaajana. Kanten on kertonut haastattelussa palkinnon merkitsevän hänelle todella paljon. Kanten saavutukset ovat myös kiirineet huippu suositun David Beckhamin huulille. Beckham on tunnettu muun muassa omasta jalkapalloilijan urastaan sekä vaatemallistostaan. Beckham on muun muassa kertonut, että Kanten saama palkinto sekä kunnianosoitukset ovat täysin ansaittuja. Hänen mukaansa Kante työskentelee kovasti saavutuksiensa eteen ja on siten ansainnut parhaan pelaajan palkinnon.
Ura
Kante on aloittanut uransa vuonna 2011 Boulongessa, jossa hän pelasi myös kaudet 2012-2013. Kyseessä on vuonna 1898 perustettu ranskalainen jalkapalloseura. Vuosina 2013-2015 Kante edusti Caen nimisessä joukkueessa, joka on myös ranskalainen jalkapallojoukkue.
Vuonna 2015 Kante siirtyi pelaamaan Englantiin, jossa hän edusti vuosina 2015-2016 Leicester City Football Clubissa, kyseinen joukkue pelaa korkeimmalla sarjatasolla Englannin Valioliigassa. Valioligan korkeimpaan sarjaan Leicester City Football Club on noussut kautena 2014-2015 ja ottanut liigamestaruuden kotiin kaudella 2015-2016 jolloin Kante pelasi kyseisessä joukkueessa. Tämä oli heidän ensimmäinen liigamestaruutensa 132-vuotisessa historiassa. Kuten lehdistössä on kirjoitettu, N’Golo Kanten menettäminen kauden 2015-2016 jälkeen on sekoittanut heidän joukkueensa pakkaa, sillä Kanten lähtiessä myös keskikentän maagisuus on hävinnyt.
Tällä kaudella Kante edustaa englantilaisessa joukkueessa nimeltä Chelsea. Kante siirtyi Boulongesta Chelseaan huimalla 30 miljoonan punnan siirtohinnalla. Chelsea on tällä hetkellä Valioliigan johtava joukkue neljän pisteen erolla Tottenhamiin nähden. Tällä kaudella Kanten nimi on näkynyt niin suomalaisissa, kuin ulkomaalaisissakin lehdissä, lähinnä hänen huikean kautensa ansiosta. Eikä ihmekään, sillä hänet on valittu kauden arvokkaimmaksi pelaajaksi jo toista kerta peräkkäin. Kanten menestys tulvii hänen huikeasta näkemyksestään, pallovarmuudesta, nopeudesta sekä uutteruudesta. Tämä 26-vuotias lahjakkuus tulee varmastikin olemaan mukana jalkapallon pyörteissä vielä tulevinakin vuosina.