Valioliiga.fi on asiantunteva verkkojulkaisu jalkapallon Englannin Valioliigasta.
posti@valioliiga.fi

Fastbet: Vedonlyönti & casino

Poliisi kuivatti Newcastle-hyökkääjän ajokortin

  • tiistai, 04 syyskuu 2012 20:03

Demba Ba on tuomittu sakkoihin ja ajokieltoon, koska hän jätti toimittamatta todisteet siitä, kuka ajoi hänen autoaan kahdessa erillisessä liikennerikkomukseen johtaneessa tilanteessa.

27-vuotias hyökkääjä sai paikalliselta poliisiviranomaiselta kuuden kuukauden ajokiellon, jäätyään kiinni ylinopeudesta kahdesti.

Ba sai myös tuhannen punnan sakot ja lisäksi sata puntaa muita maksuja, koska hän ei toimittanut tietoja siitä, kuka hänen autoaan tuolloin ajoi. Northumbrian poliisi oli pyytänyt tietoja useaan otteeseen viime vuoden puolella.

Hän ei myöskään osallistunut oikeudenkäyntiin, jossa paljastettiin, ettei hän ollut ilmaantunut kahteen aikaisempaan kuulemiseensa. Lisäksi hän oli jättänyt huomioimatta poliisin hänelle lähettämät kirjeet marraskuussa 2011.

Alkuperäisen rangaistuksen laatua uudelleenarvioitiin, kun kävi ilmi, että senegalilainen oli saanut jo aikaisemmin samankaltaisen rangaistuksen. Näin ollen hänen ajokorttinsa kuivatettiin puoleksi vuodeksi.

Poliisi ei suostunut kertomaan tarkempia yksityiskohtia rikkeisiin liittyneestä ajoneuvosta, tapahtumapaikoista tai nopeuksista.

Ba liittyi Newcastlen miehistöön kesäkuussa 2011 ja iski heti avauskaudellaan 16 maalia 34 Valioliigaotteluun Magpiesille.

Hän myös iski Alan Pardew’n miehistölle kuluvan kauden avausmaalin Tottenhamia vastaan käydyssä ottelussa, joka päättyi pohjoisenglantilaisten 2-1-kotivoittoon.