Tulosta tämä sivu

Poyet uskoo omiinsa

  • torstai, 13 maaliskuu 2014 21:40

Gus Poyet myöntää, että olisi jo jättänyt Sunderlandin ellei uskoisi seuran pelaavan ensi kaudella Valioliigassa.

Black Cats kohtaa lauantaina elintärkeässä ottelussa myöskin sarjapaikastaan pelaavan Crystal Palacen, joten panokset kaksikon välisessä kohtaamisessa ovat merkittävät.

Poyetin astuttua seuran peräsimeen pistepussiin oli kertynyt ainoastaan yksi piste 21 ensimmäisestä ottelusta, mutta nyt pinnoja on kasassa 24. Lisäksi Sunderland selvitti tiensä Liigacupin finaaliin ja FA Cupissa kahdeksan parhaan joukkoon, joten itseluottamus on kasvamaan päin.

Managerin mielestä sarjapaikan säilyminen on täysin omissa käsissä, eikä hänellä ole aikomustakaan pudota.

- Sen vuoksi olen täällä. Jos en, olisin jo lähtenyt kauan sitten. En jäisi tänne, jos en uskoisi sen olevan mahdollista, Poyet sanaili.

- Olen ehkä tehnyt virheen, mutta kuka tietää? Uskon sen kuitenkin olevan mahdollista, sillä olemme ottaneet 23 pistettä 19 ottelusta sen jälkeen, kun otin vetovastuun.