Tulosta tämä sivu

Poyet ylpeä Sunderlandista

  • sunnuntai, 02 maaliskuu 2014 19:53

Gus Poyet ilmaisi ylpeytensä Sunderlandin pelaajistoon sekä kannattajiin 3-1-tappioon päättyneen Liigacupin finaalin jälkeen.

Suurena altavastaajana Manchester Cityä vastaan lähtenyt Black Cats pelasi ennakkoluulottoman ottelun ja laittoi sinipaidat ahtaalle.

Fabio Borini vei punaraitapaidat johtoon vain kymmenen minuutin pelin jälkeen ja Sunderlandin hyvä ote sekä johto säilyivät aina puoliajalle asti.

Lopulta Cityn kaksi salamamaalia minuutin sisään käänsivät kelkan ja manchesterilaiset pääsivät juhlimaan kauden ensimmäistä mestaruuttaan. Cityltä maalinteossa onnistuivat Yaya Toure, Samir Nasri sekä Jesus Navas.

Hävinneen joukkueen manageri Gus Poyet kuitenki kehotti omiaan kulkemaan edelleen leuka pystyssä.

- Pelasimme yhtä maailman parasta joukkuetta vastaan pelaajistolla, rahalla ja vahvuudella mitattuna.

- Meillä oli saumamme ja paikka iskeä toinenkin maali, mikä luultavasti osoittautui ottelun käännekohdaksi.

- Olen ylpeä pelaajista ja faneista. Voin luvata kaikille, että annoimme parhaamme, Poyet vakuutti.