Valioliiga.fi on asiantunteva verkkojulkaisu jalkapallon Englannin Valioliigasta.
posti@valioliiga.fi

Fastbet: Vedonlyönti & casino

Tottenhamin Gomes viikkoja sivussa

  • keskiviikko, 14 maaliskuu 2012 14:42

Tottenham vahvisti maalivahti Heurelho Gomesin joutuvan polvileikkaukseen. Operaatio pitää hänet sivussa arviolta seuraavat neljä viikkoa.

Gomes, joka on valahtanut Spursissa selkeäksi kakkosvahdiksi, kävi leikkauspöydällä tiistaina. Hänen polvensa nivelkierukassa havaittiin repeämä, jota korjailtiin kirurgisin keinoin.

Brasilialaisvahti on päässyt tällä kaudella tolppien väliin vain neljässä ottelussa, sillä kesällä hankittu Brad Fridel on vakiinnuttanut paikkansa seuran ykkösveskarina.

Valioliigassa hän ei ole pelannut yhtään ottelua, vaan vyöllä on kolme ottelua Eurooppa Liigaa sekä yksi Liigacupin ottelu. Viimeisimmästä ottelustakin on aikaa jo yli kolme kuukautta.

Gomes onkin tällä kaudella puhunut avoimesti haluavansa pelaavaksi ykkösmaalivahdiksi ja hänet on linkitetty entiseen seuraansa PSV Eindhoveniin.

Hän on pelannut uransa aikana 130 ottelua Spursin paidassa, muutettuaan White Hart Lanelle vuonna 2008 PSV:stä.