Valioliiga.fi on asiantunteva verkkojulkaisu jalkapallon Englannin Valioliigasta.
posti@valioliiga.fi

Fastbet: Vedonlyönti & casino

Villas-Boas sai potkut

  • maanantai, 16 joulukuu 2013 15:02

Tottenhamin kärsi sunnuntaina yhden historian nöyryyttävimmistä kotitappioistaan Liverpoolille, mikä oli viimeinen pisara seurajohdolle.

Liverpoolin tylyn 0-5-voiton jälkeen Villas-Boas uhkui vielä taistelumieltä, eikä ollut valmis luovuttamaan työpaikkaansa ottelun jälkeen.

-Se on asia jota en voi kontrolloida, sillä asia ei ole minun päätettävissäni. Minun täytyy ryhtyä töihin, se on ainoa asia jonka voin tehdä.

-Päätös ei ole minun käsissäni, koska tietenkään en eroa, sillä en ole luovuttaja.

Spurs-luotsi kertoi, ettei ole koskaan hävinnyt kotiottelua näin surkein lukemin ja myönsi kauden sujuneen mollivoittoisesti.

-Tämä on toinen järkyttävä tulos tällä kaudella ja myönnämme, että asiat eivät ole sujuneet niin kuin haluaisimme. Meillä kaikilla oli suuret odotuksen kauden alussa, ja ne eivät ole kadonneet minnekään.

 -Emme ole kaukana kärjestä, mutta ero Mestarien Liigan paikkoihin kasvaa koko ajan.

Tottenham on Valioliigan sarjataulukossa seitsemäntenä kahdeksan pisteen päässä sarjaa johtavasta Arsenalista.