Valioliiga.fi on asiantunteva verkkojulkaisu jalkapallon Englannin Valioliigasta.
posti@valioliiga.fi

Fastbet: Vedonlyönti & casino

Distin: Neljäs sija edelleen tähtäimessä

  • sunnuntai, 23 maaliskuu 2014 17:33

Everton-puolustaja Sylvain Distin vakuuttaa, että heidän Eurooppa-unelmansa elää nykyisestä sarjatilanteesta huolimatta.

3-2-voitto Swanseasta nosti Toffeesin kahdeksan pisteen päähän neljännestä sijasta, jota miehittää ottelun enemmän pelannut Arsenal. Lisäksi kaksikko kohtaa vielä kevään mittaan Goodison Parkissa.

Tällä hetkellä Eurooppa Liiga näyttää liverpoolilaisten kannalta todennäköisimmältä, mutta Sylvain Distin ei anna periksi Mestarien liigan suhteen.

- Unelma on aina elossa niin kauan, kun on olemassa matemaattinen mahdollisuus, hän kertoi Press Association Sportille.

- Emme ole asemassa, jossa voisimme keskittyä meitä ylempien joukkueiden tekemiseen. Emme saa olla heistä riippuvaisia, joten ei ole järkeä keskittyä heihin.

- Pitää voittaa. Jos haluaa menestyä, et voi ajatella tasapelin olevan riittävän hyvä lähtökohta mihinkään otteluun.