Valioliiga.fi on asiantunteva verkkojulkaisu jalkapallon Englannin Valioliigasta.
posti@valioliiga.fi

Fastbet: Vedonlyönti & casino

Unitedin paniikkitarjous voittamassa Chelsean

  • keskiviikko, 23 huhtikuu 2014 18:52

Manchester United on keskellä myrskyisiä aikoja, sillä managerin vaihdoksen lisäksi seura pyrkii kiivaasti vahvistamaan joukkuettaan ensi kaudeksi.

Punapaitojen ykköskohde on ollut jo pitkään Englannin maajoukkueeseen murtautunut Luke Shaw, josta United on kilpaillut Chelsean kanssa.

Southamptonin junioriakatemian uusin jalokivi on saanut järkälemäisen tarjouksen manchesterilaisseuralta, johon Chelsea tuskin tulee vastaamaan.

The Guardianin mukaan United on valmis maksamaan 18-vuotiaan vasemman laitapuolustajan palveluksista peräti 30 miljoonaa puntaa 100 000 punnan viikkopalkan lisäksi.

Yhteensä viisivuotisen sopimuksen arvo olisi huimat 56 miljoonaa puntaa ja kyseessä on kuitenkin vasta teini-ikäinen huippulupaus.